Siitä huolimatta, että Akamenkin hankin jo ennen aikojaan sain sen luettua vasta eilen loppuun ja Weed 56 taas tuli hankittua himpan verran jäljessä, mutta sekin luettu vasta eilen. Ei vain aika riitä kaikkeen! Mutta olipahan kyllä odottamisen arvoista luettavaa jälleen kerran.

Aloitetaanpa Akamesta. Olen odottanut tämän lukemista todella kovin, koska olen kiinnostunut ensinnäkin Akamen klaanin historiasta kuin ylipäätään todenmukaiseen historiaan sekoitetusta fiktiosta. Tämä on siis kaikin tavoin kiinnostuskohdettani aiheiltaan!

Aiempien yleisten juonitiivistelmien pohjalta ja japaninkielisten mangojen pohjalta minulla oli jo vähän hajua siitä mitä tämä tulisi olemaan, enkä pettynyt. Tarina imaisi heti mukaansa! Rakastan yksinkertaisesti Takahashin tapaa kuvailla tapahtumat ja edistää tarinoitaan mielenkiintoisilla käänteillä. Esimerkkinä se miten aluksi perheen poikaa kehotettiin hankkiutumaan eroon valkoisesta pennusta ja lopuksi itse perheen isä, ennen kuolemaansa kehottaa pitämään pennun, koska siitä on tuleva jotain suurta... Yksinkertaisesti hiuksianostattavan upeaa! Tällaiset jutut saavat niskavillat pöyhistelemään!

Itse pidän kovasti siitä miten nämä sankaritarinat menevät. Olkoon muut kyllästyneet tällaiseen "ylistämiseen" jo pennusta alkaen, mutta minä en ole kyllästynyt! Minusta se on hieno elementti, miten pennulle on povattu jo silloin suurta tulevaisuutta ja se täyttää odotukset. Se on taas vain yksi mahdollinen tapa luoda hieno sankaritarina nuoresta lupauksesta ja sopii eritoten näihin tarinoihin. Takahashi on onnistunut mielestäni jokaisessa tarinassaan luomaan erinomaisen pohjan sille miten tarinoista tulee niin vaikuttavia ja mieleenpainuvia. Puhumattakaan siitä miten tunteita riepotellaan tässä maailmassa... 

Akamekin alkoi tunnepitoisilla tapahtumilla. Itseeni vaikutti kovasti nyt esimerkiksi tällaiset tapahtumat (ei järjestyksessä+mainittu vain merkittävimmät):
- Se miten valkoisesta pennusta olisi pitänyt hankkiutua eroon, mutta lopulta perheen isä ennen kuolemaansa käskee pitämään sen, koska siinä on ainesta suuruuteen~
- Sadamitsun kiitollisuudenvelka Oozarulle, rakastan seurata sitä miten joku on oikeasti kiitollinen ja muistaa sen mahdollisesti elämänsä loppuun saakka sekä haluaa osoittaa kiitollisuutensa.
- Benimarun kuolema kosketti syvästi... Se on aina yhtä murheellista, kun joku uhrautuu ja maksaa hengellään muiden pelastautumisen, se on kaunista, mutta surullista ja tunnen suurta kunnioitusta tällaisina hetkinä. Lisäksi Benimarua ei ehditty nähdä kauan, mutta ehdin silti kiintyä siihen... Ginga-maailman hahmot yleisesti vetoavat juuri minun arvoihini ja ajatuksiini, minkä takia arvostan niitä niin kovin ja rakastan seurata niiden elämää. Jokaisessa Oun periaatteita tukevassa hahmossa on sitä jotain mikä saa minut tuntemaan ne läheisiksi, enkä pysty suhtautumaan keveästi yhdenkään menehtymiseen. Tuntuu kuin menettäisi todella taistelutoverin...
- Perheen isän menehtyminen, tuollaiset kohdat saavat aina tunteelliseksi... Sitä oli vaikea kestää, kun uutinen kerrottiin perheelle...
- Sitten tunnettiin vielä raivoa, kun Shimoyama petti Igan... Odotan näkeväni hänen saavan ansaitsemansa rangaistuksen. Tästä tilanteesta taas mainittava upeana kohtana sen miten Momochi-herra käsitteli tilanteen, jossa Oozaru haukkui petturia (heh heh). 

BenimaruOozaru.jpg

Tässä vielä kommentoitava, että olen tosiaan eritoten kiinnostunut Kougien Sadamitsusta, joka on kiitollisuudenvelassa Oozarulle. Millaisessa osassa se tulee vielä olemaan tässä tarinassa? Itse koko ensimmäinen osa päättyi siihen miten Sadamitsu puuttuu tapahtumiin! En malta odottaa seuraavaa osaa!
Ylipäätään Igojen ja Kougien välinen suhde kiinnostaa kovasti. Juurikin niiden eroavat toimintatavat ja periaatteet. Tästä tulee mielenkiintoinen matka Akamen esi-isien historiaan! 
Itseäni ei haittaa ettemme päässeet lukemaan Akamen nuoruudesta vaan juurikin tämä mistä nyt saamme lukea, vaikuttaa juuri siltä mikä minua on kiinnostanut ja mietityttänyt. Mistä kaikki alkoi klaanien välillä ja minkä Akame päätti vielä tuntemamme Ginga-saagan aikana.

Lopuksi pakko mainita, että rakastan näitä nimiä Oozaru, Kuma, Benimaru... Ne jäivät mieleeni jo ensimmäisen kerran jälkeen, kun kuulin ne aikoinaan <3 

PS. Pidän suomikansista taas omana versionaan! Hyvää työtä niiden kanssa! =)

Akamekansi.jpg

-------------------

Sitten Weedin osaan 56~ 

Nythän ollaan päästy jo venäläisistä sotakoiristakin ja uusi uhka on saanut sankarikoiramme liikkeelle; Hybridikarhut. Kahdesta on jo päästy, mutta... Tällä hetkellä vastassa on suurin ja hurjin, niiden kahden aiemman isä! 
Tässä osassa koirat etsivät karhua kahdessa ryhmässä Weedin ja Joen johdolla, mutta osa koostui suurelti osin erinäisistä "pikkutapahtumista", jotka tekivät osasta todella hektisen ja tunnerikkaan jälleen kerran...

Ensimmäisenä täytyy päästä purkamaan se miten Ben lähti tästä maailmasta. Olen pitänyt Weedin aikaiset tapahtumat itselleni pimennossa parhaani mukaan ja tämä on yksi tapahtumista joka tuli todella nurkan takaa, iskien rajusti. Olen usein miettinyt mihin Ben on joutunut, mutta sen tilasta päätellen olin ajatellut, että se on potemassa vanhuuttaan, mutten ollut ajatellut sen pitemmälle... Olin melkein ok sen kanssa, etten tiennyt mikä sen lopullinen tilanne oli. En varmaan ollut halunnut joutua näkemään tätä päivää, koska tiesin miten raju kolaus se tulisi olemaan. Eikä tässä tapauksessa auttanut se miten Gin ja Cross tilanteessa reagoivat omilla tavoillaan. Kummankin suhtautuminen oli sydäntäsärkevä ja koko tilanne oli kuvattu upeasti. Oli hienoa nähdä, että joku lähti myös rauhallisesti ja Ben oli juuri se hahmo jolle tällainen päätös sopi. 

Benin hyvästelyn yhteydessä pidin efektistä miten sen pojat pääsivät esille. Eritoten suurena Jouji-fanina arvostin suuresti tapahtumia joita pääsimme seuraamaan. Esimerkiksi sen ja Joen tapaaminen toi pientä kevennystä jännittyneeseen tunnelmaan, enkä voi olla pointtaamatta sitä miten kaksikon nimet tosiaan kuulostavat melkein samalta, minkä perusteella pidän entistä enemmän oikeampana romanisointina Joujia kuin Georgea, joten olen onnellinen suomentajan tiedettyä miten toimia. 
Lisäksi jouduimme näkemään miten Jouji haavoittui Joen pöhköillessä... Aina vain lisää syitä pitää Joujista, kun näkee miten se erilaisissa tilanteissa käyttäytyy.
Ehdottomasti on myös mainittava, että Ken ja Kagetora oli kiva nähdä toiminnassa puhumattakaan Hirosta ja Joen hienosta erikoisiskusta! 

Olin myönnettävästi kauhuissani tulevista tapahtumista viime osan perusteella, kun GB ja Sasuke jäivät suojattiensa kanssa loukkuun sekä Sasuke vielä ihan karhun kynsiin! Järkytyin Koyukin toiminnasta, mutta pidin sitä hienona eleenä, vaikkakin harkitsemattomana, mitä se teki... Onneksi kuitenkin selvittiin säikähdyksellä ja loppupeleissä saikin kauhistella vain miten kaikki saivat iskun salamasta. Silloin oli myönnettävästi jotenkin lamaantunut olo, kun niin moni hahmo makasi samaan aikaan maassa, eikä tiennyt kuin vain Orionin olemassaolon takaia, että Kouyki nyt varmana selvisi... Helpotuksekseni kuitenkin kaikki selvisivät ja myöhemmiten voin sanoa, että tällainen sattumus oli hienosti toteutettu! Takahashi osaa luoda juuri oikeanlaista jännitystä!

Viimeiseksi voikin kysyä vain, että mitähän seuraavassa osassa!? Viimeiseksi saimme nähdä miten joku syöksyi karhun kimppuun... Ja puhuttiin hopeasta, joten... Jännittäviä hetkiä luvassa =P